maanantai 7. joulukuuta 2020

Judoseuran vuoden palkitsemiset

Hämeenlinnan judoseuran perinteiset pikkujoulut jouduttiin perumaan tältä vuodelta. Mutta palkinnot saatiin jaettua vuoden aktiivisimmille judokoille ja vuoden toimihenkilölle. Lue lisää Facesta

tiistai 1. joulukuuta 2020

Hämeenlinna judoseura keskeyttää harjoittelutoiminnan toistaiseksi alkaen HETI!

Kanta-Häme on siirtynyt koronavirusepidemiassa leviämisvaiheeseen ja Hämeenlinnan kaupunki on sulkenut liikuntatilat 2.12.2020-7.1.2021. Näin ollen Hämeenlinna judoseura keskeyttää harjoittelutoiminnan välittömästi ja toistaiseksi.

torstai 26. marraskuuta 2020

Syyskauden kolmas ja samalla viimeinen Junnu Cup tänään torstaina klo 17 alkaen.

Poikkeusjärjestelyt ovat voimassa eli saliin ei päästetä muut kuin kilpailijat eikä kahvitarjoilua järjestetä. Ovet auki klo 16.30. alkaen.

torstai 19. marraskuuta 2020

maanantai 9. marraskuuta 2020

Syyskauden toinen Junnu Cup torstaina 12.11. klo 17 alkaen.

Kauden siirretty toinen Junnu Cup pidetään tulevana torstaina. Poikkeusjärjestelyt ovat voimassa eli saliin ei päästetä muut kuin kilpailijat eikä kahvitarjoilua järjestetä.

torstai 5. marraskuuta 2020

Turpal Djoukaev alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa

Hämeenlinnan judoseuraa edustava Turpal Djoukaev ottelee tänään alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa. Ottelut alkavat klo 11 ja ovat nähtäväsissä IPPON TVssä. Myös IJF:n sivuilta löytyy otteluiden seuranta ja paljon muuta.

Turpalin ensimmäinen ottelu on tatamilla kolme ja järjestyksessään viides. Ensimmäisessä ottelussa vastassa on Bulgarian Antonio Yanev. Tsemppiä Turpal!.

torstai 13. elokuuta 2020

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Värillisen vyön junnuille ja aikuisille yhteistreenejä 10. ja 12.8.

Judonäytös järjestetään sunnuntaina 16.8 seuran omalla salilla klo 13.00 (osallistujien kokoontuminen kello 12). Näytökseen kaivataan sekä junioreita että aikuisharrastajia esittelemään omaa osaamistaan. Näytös kestää noin puoli tuntia. Näytökseen osallistujia pyydetään ilmoittautumaan Simo Ansalahdelle värillisten vöiden yhteistreeneissä, joita järjestetään seuraavasti:

  • 10.8. klo 17.00-18.15 Juniorit
  • 10.8. klo 18.15-19.30 Aikuiset
  • 12.8. klo 17.00-18.15 Juniorit
  • 12.8. klo 18.15-19.30 Aikuiset

Judoseura lauantaina 15.8. Goodmanin lavalla

Tulee tutustumaan Hämeenlinna Judoseuran toimintaan lauantaina Goodmanin lavalle.

Estradilla:
  • Klo 12:00 Muksut ja nappulat
  • Klo 12:30 Junnut
  • Klo 13:00 Aikuiset
  • Klo 13:30 Kilpailijat

Muistutuksena!

Jäsenkirje on toimitettu nykyisille jäsenille sähköisesti tämän viikon alussa. Joidenkin sähköposti on ohjautunut ikävä kyllä roskapostiin, joten kannattaa tarkistaa löytyykö kirje sieltä. Jos ei löydy, niin olkaa yhteydessä! Tavoitat jäsensihteerin parhaiten osoitteesta toimisto@judoseura.fi

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Syyskausi alkaa 17.8.2020

Mitä: Hämeenlinnan judoseuran syyskausi alkaa.

Kenelle: Kaikille judosta kiinnostuneille ja judoa harrastaville.

Milloin: Alkaen maanantaista 17.8.

Missä: Seuran harjoitussali (Kiekkoritarinkuja 7, Hämeenlinna)

Muuta: Jäsenkirje kausimaksuohjeineen on lähtenyt nykyisille jäsenille sähköpostilla 4.8. Uudet ja nykyiset jäsenet voivat tulla tutustumaan Judoseuran toimintaan esittelyissä. Tarkemmat ajankohdat ja paikat löytyvät: https://www.judoseura.fi/kurssit/tutustu-judoon

Lisätietoja: Olli Paasimaalta numerosta 044 549 4507

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Sisäharjoittelu aloitetaan aikuisryhmissä!

Mitä: Hämeenlinnan judoseura aloittaa Judoliiton suositusten mukaisesti sisällä tapahtuvan harjoittelun.

Kenelle: Toistaiseksi vain aikuisryhmissä mukana olleille jäsenille

Milloin: Alkaen keskiviikosta 1.7. klo 18-19.30

Missä: Seuran harjoitussali (Kiekkoritarinkuja 7, Hämeenlinna)

Muuta: Harjoittelu tapahtuu Judoliiton suositusten mukaisesti. Ohjeistus löytyy osoitteesta https://www.judoliitto.fi/uutiset/judoliiton-suositukset-judoharjoitteluun-1.7.2020-lahtien/

Seuraavassa ohjeesta muutamia kohtia:
  • Harjoituksiin osallistutaan aina terveenä.
  • Jos judokalla tai judokan lähipiirissä on Koronaan viittavia oireita, ei harjoituksiin saa tulla.
  • Harjoituksiin osallistuvat huolehtivat hyvästä käsihygieniasta ja noudattavan THL:n ohjeistuksia.
  • Harjoitustoimintaan osallistuvan on pyrittävä välttämään suuria ihmismassoja.

Lisätietoja: Olli Paasimaalta numerosta 044 549 4507

perjantai 29. toukokuuta 2020

Kesätreenejä judoseuran jäsenille!

Mitä: Hämeenlinnan judoseura järjestää jäsenilleen kesätreenejä kesäkuun ajan.

Kenelle: Kaikille jäsenille lukuunottamatta Muksu- ja nappulajudokoita.

Milloin: Alustavasti kesäkuun joka keskiviikko klo 18-19 alkaen keskiviikosta 3.6.

Missä: Ulkona. Ensimmäinen kohtaaminen Loimua Areenan (Härkätie 17B, Hämeenlinna) pääoven katoksella. Jatkossa paikka voi vaihtua.

Muuta: Säänmukainen vaatetus. Treeneissä ei ole lähikontakteja, vaan treenaaminen tapahtuu erilaisilla yksilöharjoitteilla. Ulkona toimiminen huomioitava vaatetuksessa, joka saattaa likaantua maakosketuksissa.

Pystyäksemme ennakoimaan paremmin treenien sisällön toivomme jokaiselta ilmoittautumista jäsensihteeri Villelle numeroon 0400 387 678 (WhatsApp, tekstiviesti, puhelu) tai sähköpostilla osoitteeseen toimisto@judoseura.fi. Ilmoittautumista toivomme myös siksi, että pystymme reagoimaan paremmin mahdollisiin pikaisiin muutoksiin. Ilmoittautuminen ei ole sitova.

Olemme luomassa ilmoittautuneille WhatsApp-ryhmän varmistaaksemme reaaliaikaisen tiedotuksen. Ilmoitathan jos osallistuja tai osallistujan huoltaja saadaan ryhmään liittää.

Lisätietoja: Olli Paasimaalta numerosta 044 549 4507

Muista!

Korona-aikana harjoittelua ohjaa kamppailulajien yhteiset ohjeet (lisätietoa: https://www.judoliitto.fi/). Seuraavassa ohjeesta muutamia kohtia:
  • Jos itsellä tai lähipiirillä sairastumisen oireita, ei treeneihin saa tulla.
  • Vähintään kahden metrin välit toisiin harjoittelijoihin.
  • Aivastetaan ja yskitään hihaan.

Muutokset mahdollisia!

torstai 12. maaliskuuta 2020

Treenit ja kisat on peruttu toukokuun loppuun asti!

Hämeenlinnan Judoseura on perunut kaikkien ryhmien treenit toukokuun loppuun asti. Linjaus perustuu Suomen Judoliiton suositukseen. Judoliiton linjauksen mukaisesti myös kaikki kansalliset judokilpailut on peruttu toukokuun loppuun. Näin ollen myös Hämeenlinna Shiai on peruttu.

Suomen Judoliiton tiedote: https://www.judoliitto.fi/uutiset/judoliiton-hallituksen-paatokset-ja-suositukset-koronaviruksen-leviamisen-ehkaisemiseksi-judotoiminnassa/

tiistai 25. helmikuuta 2020

Tue Hämeenlinnan Judoseuraa!


Osta itse tai myy muille kakkutukun herkullisia tuotteita. Jos haluat myydä, etkä ole vielä saanut esitettä tai ohjeita myynnistä, ole yhteydessä Jonnaan (jonna@heikkiniemi.fi tai 044 5044513)

Tilauksen voit tehdä linkistä avautuvasta verkkokaupasta:
https://www.kakkutukku.fi/Shop/Jonna-Heikkiniemi/5139668

Tuotteista löytyy lisätietoja osoitteesta:
https://www.kakkutukku.fi/Tuotteet

Tuotteita voi tilata tiistaihin 3.3.2020 asti ja toimitus on todennäköisesti viikolla 11.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Koulujen talvilomaviikon treenit

Koulujen talvilomaviikolla (vk 9) järjestetään treenit seuraavasti:

  • EI muksu- eikä nappulajudoa.
  • EI junioreiden peruskurssia.
  • Junioreiden värillisille vöille (keltaisesta eteenpäin) yhteistreenit torstaina klo 16.45-18.00.
  • Junioreiden värillisillä vöillä EI treenejä maanantaina eikä tiistaina.
  • Aikuisten ja kisaryhmäläisten treenit normaalisti.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Judon perusteet -koulutus Hämeenlinnassa!

Hämeelinnan Judoseura järjestää 7.-8.3.2020 Judon perusteet -koulutuksen omalla dojollaan. Koulutukseen osallistujan tulee olla vähintään keltavöinen (5 kyu) ja 10 vuotta täyttänyt. Koulutus vaaditaan vihreään vyöhön.

Lisätietoja löytyy Judoliiton sivuilta: https://www.judoliitto.fi/kalenteri/judon-perusteet-7-8.3.2020-hameenlinna/

Kouluttajina toimivat seuran omat kouluttajat Kai Oinonen (0505289014) ja Olli-Pekka Rekola (0407557271).

Sitova Ilmoittautuminen 1.3. mennessä sähköpostilla oinonenkai@gmail.com, saat vastausviestissä lisätietoja sekä ennakkotehtävät.

lauantai 1. helmikuuta 2020

Tervetuloa junnujen infotilaisuuteen!

Juniorijudokojen vanhemmille järjestetään infotilaisuudet harjoitusten aikana seuraavasti:
  • Junioreiden peruskurssi maanantaina 3.2. klo 16.45-18.00.
  • Junioireiden jatkokurssi maanantaina 3.2. klo 18.00-19.15.
  • Nappulajudo perjantaina 7.2. klo 17.30-18.30.
  • Muksujudo lauantaina 8.2. klo 11.00-11.45.
Tervetuloa pullakahville Judosalin kokoustilaan! Lisätietoja Kaijalta (044 531 7518) ja Ollilta (044 549 4507).

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Judon kevätkausi starttaa!

Kuluvan viikon aikana starttaa kevätkauden uudet ja jatkavat ryhmät. Ryhmiä löytyy 5-vuotiaista alkaen kaikenkokoisille ja -ikäisille judokoille. Uutena voit tulla testaamaan tätä mieltä ja kehoa harjoittavaa, perinteistä kamppailulajia ensimmäisille kerroille veloituksetta.

Seuran harjoitussali löytyy Poltinahon salibandyhallin toisesta kerroksesta osoitteesta Kiekkoritarinkuja 7, Hämeenlinna. Pukuhuoneet löytyvät ensimmäisestä kerroksesta. Ensimmäisille kerroille asuksi riittää normaali liikunta-asu. Hygienian vuoksi jalat tulisi pesaista puhtaaksi ennen tatamille tuloa pukuhuoneen suihkutiloissa. Tatamilla ollaan avoin jaloin.

Ryhmistä, harjoitusajoista ja muusta löytyy lisätietoa osoitteesta judoseura.fi

Ryhmiin voi ilmoittautua suoraan salillakin, mutta suositeltavinta on käyttää judoseuran ilmoittaumislomaketta.

Judoterveisin
Jäsensihteeri Ville