maanantai 1. helmikuuta 2010

Vierailevia tähtiä muksujudossa

Muksujudon viimeisellä kerralla alkurivissä kumarrettiin tuttujen ohjaajien lisäksi kahdelle uudelle ohjaajalle. Viimeistä harjoituskertaa olivat tulleet ohjaamaan seuramme edustuskilpailijat Lalli Nuorteva ja Sampsa Koivulahti.




























Lalli ja Sampsa esittelivät ensin itsensä ja kertoivat parhaat saavutuksensa. Ennen harjoitusten alkua pojat katselivat muksuja ja pohtivat, että ovatpa ne pieniä. He muistelivat olleensa ihan samanikäisiä aloittaessaan judon.

Kumarrusten jälkeen lähdettiin tuttuun tapaan juoksemaan salia ympäri. Alkujumpassa otettiin heti kovat lämmöt. Yhden isän sanoin; muksut saivat tuntea mitä tulevaisuudessa tulossa on. Posket punaisina juostiin etuperin ja takaperin, hypittiin, loikittiin ja tehtiin kuperkeikkoja ja paljon muuta. Syksyn aikana muksut ovat kovasti kehittyneet taidollisesti mm. kuperkeikoissa, ryömimisessä, laukassa ja monissa muissa asioissa.










































Tunnin aikana Sampsa näytti miten tehdään ukemit ja harjoiteltiin taaksepäin ukemia. Välillä piti vähän juosta ja otettiin ukemihippaa. Mattorandorin säännöt kerrattiin ja pojat näytti, miten heidän mattorandorinsa sujuu. Sen jälkeen otettiin ranttua niin, että kaksi muksua vastaan yksi kisaaja. Hienoja taisteluja nähtiin, mutta pojat taisivat voittaa kaikki muksuparit. Ainakin vielä. Köysillä kiipeämistä pojat myös opettivat ja esittivät muksuille. Ja hyvin opettivat. Sen jälkeen tietysti kokeiltiin omia taitoja köysissä.


















































Apinapuussa tarkoituksena oli kiipeä Lallin tai Sampsan pukua pitkin ylös takissa roikkumalla ja sen jälkeen vielä siirtyä selän kautta eteen. Vähän muksut tarvitsivat vielä apua, mutta hauskaa oli roikkua ja kiipeillä. Tunnin lopussa ehdittiin leikkimään Kuka pelkää mustaa vyötä. Lalli ja Sampsa olivat mukana leikissä ja siitä tuli sen vuoksi aika jännittävä. Lopuksi vielä vähän venyteltiin tuttuun tapaan.





















































Suuret kiitokset Lallille ja Sampsalle vierailusta! Saimme paljon uusia oppeja ja motivaatiota. Sen lisäksi meillä oli oikein mukavaa. Myös penkillä olevilla vanhemmilla näytti olevan hauskaa. Ja te saitte innokkaita faneja, jotka kannustivat teitä seuran pikkujouluissa niin, että meinasivat penkiltä tippua. Hienoa, kun näillä pienillä on noin upeita esikuvia!
























































Kuvat otti Jari Vesala.

Ei kommentteja: